Puolessa osassa suomea näin vapun alla nautitaan jo lumettomista maisemista, mutta voit varmasti kuvitella mitä se täällä lapin rajamailla on. Lunta on edelleen yli polven, kelit on mitä on ja rapaa joka nurkka täynnä. ja kaikki tarhalliset ihmiset varmasti ymmärtää ja tietää mikä ihana näky se näin keväisin on.
Viimevuonna kesänlopulla kun muutettiin, en ehkä osannut "arvata" että pohjosen syksy ja kevät on melkein yksi ja sama vuodenaika, vettä, vettä, vettä.. Syksyllä mietittiin moneen otteeseen, ajatetaanko mursketta tarhojen pohjalle, mutta sepä jäikin ajatuksen tasolle, koska suunnitelmissa oli muuttaa itärajalle päin nykyisestä osoitteesta ja koska kyseessä on vuokratalo niin joo, tiedättehän. Nykyisen osoitteen piti olla väliaikainen etappi pohjoseen muutossa mutta toisimpa siinä kävi..
Mutta takaisin tarhoihin ja tähän ihanan kevään "tuoksuun". Kevättä rinnassa kuulostaisi taas olevan myös suomen koirasusi/susikoira ryhmissä joissa asiat tupanneet lähtemään laukalle Lopen tapauksen jälkeen. Jos siis voit kuvitella kanalauman nokkimaan sinua roviolla, mene ryhmään arvostelemaan jotain. Toki, minun työni ja tehtäväni ei ole arvostella ryhmää tai sen sisällön tuottoa vaikka tavallaan rotuni puolesta "ryhmään" kuulun. Ryhmässä kumminkin kiivasta keskustelua on kilvoittanu kasvattajien salailu. Miksi siis kasvattajat salaavat asioita, varsinkin koirasusipuolella tuo tuntuu olevan enemmmän sääntö kuin poikkeus? ja ny puhun samassa lauseessa niin FCI rotujen kasvattajista kuin sekarotuisien, vaikka en todellakaan haluaisi näitä kahta asiaa uittaa samaan kattilaan lauseessakaan.
Tästäpä otin kopin itse ja ajattelin näin ollen jakaa meidän kennelin "epäonnistumiset" ja ne kirjaimellisesti shit happenit, jotka valitettavasti kuuluu elämään.
Niin kuin vapun jälkeen ilmestyvässä koiramme lehden haastattelussa käy ilmi, on yksi koiristamme purrut vierasta ihmistä. Tapahtuma on sattunut pentujen syntymän jälkeen ja niinkun jokainen vamasti ymmärtää, olise myös itselle pieni shokki. Sain tuolloin kautta rantain kuulla, että koira on haukuttu pitkin poikin raivohulluksi tai miksi en ole asap ollut pentujen omistajiin yhteydessä etc, mutta missään vaiheessa en saanut kumminkaan kysymyksiä henkilökohtaisesti tapahtuneesta tai kysytty sattuuko koiralla olemaan vaikka huonoja kokemuksia pentuajalta? Toki, mikään selitys ei missään nimessä pyyhi pois tapahtunutta tai hyvitä sitä mitenkään.
Tapahtumassa on niin monia seikkoja, joista saisi vaikka oopuksen kirjoitettu. En syytä asiasta ketään tai yritä pyyhkiä asiaa millään puhtaammaksi. "uhrin" kanssa olemme asiasta sujut tai ainakin näin itse olen ymmärtänyt.
Miksi sitten en samalla sekunnilla ollut asiasta kertomassa pennun omistajilla tai miksi kerroin vasta sen jälkeen kun tämä "huhu" lähti liikkeelle?
- Siksi, koska tapahtuma järkytti itseä ja halusin käydä asiat omassa päässäni ensin läpi, ymmärtää mitä siinä tapahtui ja kuinka asian olisi voinut välttää. Halusin myös pohtia, kuinka tämän kerron pentujen omistajille kiteytettynä ja järkevästi. En niin, että kirjoitan kolmen sivun mittaisen romaanin josta puolet on täysin ohi aiheen.
Mutta asiasta kerrottiin pentujen omistajille ja kaikki tunnusti ymmärtävän asian parhain päin.
Mutta entä ne koiran taustat sitten?
- Pyry on tullut meille vasta n. 5kk iässä, ja jos ennätit jo lukemaa pennun harkitsijan ABC;n tai ymmärrät rodusta vähääkään, tuo ikä on jo pennulle vanha. Lentokentällä 12h istumisen aikana, mulla oli käsissä kaikkia iloisesti tervehtivä, ehkä hieman tylsistynyt pentu. Lennon jälkeen sain ruumasta tressiä täynnä olevan pakkauksen.
Meni tovi, että koira alko syömään hihnan pätkiä, oksentelemaan ja lopulta ulosteessa oli verta ja limaa. Muutamien eläinlääkäri reissujen päätteeksi saatiin isot kasat lääkkeitä ja diagnoosi tulehtuneesta suolesta. Tästä syystä ei paljoa haluttu moikkailla koirakavereita ja syystäkin vieraat ihmiset oli vähissä. Tuolloin P-karjalassa asuissa kun lähimpään kaupunkiin oli muuten matkaa..
Asia ei kumminkaan rauhottunut vaan paheni. Rampattiin taas eläinlääkärissä ja josta monen mutkan kautta saatiinkin tietää giardista.. ja tuostakosse lysti repesikin. Giardia on hyvin yleinen loinen keskieuroopassa ja myös nykyään ihan meillä suomessakin.
hoidettiin, saatiin giardia kuriin, elämä jatku kuukauden eteenpäin. Tähän mennessä ikää oli Pyrylle kertynyt melkein jo se 9kk. Sittenpä sattui hirvikoiralla olemaan juoksut ja nuoriherra onnistui jotenkin jäämään nalkkiin itse itsensä kanssa (liian tiukka esinahka) ja saatatte varmasti arvata millaset oli seuraavat 20h. Tuosta tapahtumasta en viitsi sen enempää yksityiskohtia jakaa, mutta koira pidettiin rauhotuksessa melkein kokoajan ja lopulta esinahkaa leikattiin miltein 5cm auki kaiken sen turvotuksen takia. Sitä ei ole takasin parsittu vielä tänäkään päivänä, koska usammat ell on olleet sitä mieltä että se ei välttämättä onnistuisi tai jos onnistuisi mikä toden näköisyys olisi uusiutua tapaturma? Ilmeisesti myös herralla paikat veny tässä koettelmuksessa sen verran, että nykypäivä tuo prinssinakki kerää mukaansa kaikki oksat ja männyn kävyt.. ja millaiset tulehus riskit sille on? noh, vaatii aikapaljon työtä pitää puhtaana..
Joten, pyry oli melkein jo yli vuoden kun päästiin enemmän ihmisiin tutustumaan. Tässä vaiheessa niiden harvojen ihmisten kanssa tavatessa se oli oppinut uuden tavan. Kun näytän hyökkääväni, ihminen menee pois, joten mitäpä veikkaatte lopputulokseksi vaikka kuinka koulutettin? Nykyään Pyry ei alkuun tule oikein kenenkään kanssa toimeen, mutta tottuessaan osaa kyllä olla oma nallekarhu. Ei kaikille, mutta ei rodun pidäkkään olla samanlainen kun vaikkapa kultainen noutaja.
Tästä päästäänkin iki ihanaan giardiaan. Niinkuin kerroin, se on hyvin yleinen. Jokaisella ulkomaantuonnilla se meillä on ollut ja aina tehty parhaamme sen poistamiseen, mutta se ei ihan sormia napsauttamalla aina onnistu tai mistä tiedän, monestikko se on tullut bumerangilla takaisin vaikkapa näyttelyistä?
Vuonna 2019 meille kuitenkin saapu ulkomailta uros. Alku meni hyvin, mutta pian huomattiin että pentu ei kasva tai saa massaa, vaikka tehtiin mitä. Tässä vaiheessa myös muut koirat alko laihtumaan oudosti. Oltiin kasvattajan kanssa yhteyksissä kuulumisien merkeissä ja meille kantauu tieto, että Sakon pentueessa on ollut virus ja jo yksi pentu tähän kuollut. (en muista viruksen nimeä) Tuostapa alkoikin taas hoitorumpa koirien kanssa ja yllätykseksi jostain tuo riivattu giardia taas putkahti esiin. Kesä tapeltiin ja saatiin vanhemmat koirat taas sille mallille että ruoka ei tullut läpi ja massa alkoi tarttumaan. Sako ei kuitentaan alkanut näyttämään paranemisen merkkejä useista yrityksistä huolimatta (oli siis 9kk iässä alle 50cm) joten näimme parhaaksi lopettaa sen. Onneksi taustalla oli kasvattajan tuki ja lupaus siitä, että hän korvaa tuon menetyksen.
Sitten saapui vuosi 2020 ja pentu suunnitelmat häämötti. Kaikki suju ongelmitta, kunnes oli enää n. pariviikkoa pentujen luovutukseen. Jokaiselle pennulle pamahti 8h sisällä jäätävä "vatsapöpö" tai näin se ensin tulkittiin. Rampattiin eläinlääkärillä ja jo ensimmäisellä kerralla kysyin, voisiko olla giardia vaikka oire kuva ei siihen sopinutkaan. Ell mielipide oli että ei, sillä olinhan madottanut penntu "varoiksi" pitkän kaavan mukaan.
Pennut kuitenkin lähti omiin koteihin. Osalla vatsa rauhottui normaaliksi, osalla jatkui ja tietäähänsen mikä diagnoosi sieltä pamahtikaan. Tästä puhuttiin onneks avoimesti penturyhmässä ja kaikki otti asian OKsti vastaan. Tässä vaiheessa kävin läpi kaikenmaan kennelneuvojan ja kennelliitot kysyen mitä me korvataan, ei siis sen takai joudunko maksumieheksi vaan sen takia jotta jos asia luetaan korvattavaksi niin tottakain korvaa. Vastaus oli hyvin yksiselitteinen, ei korvauksia koska se on yleinen. Olin kuitenkin sitä mieltä, että jos pennun omistaja korvauksia haluaa, niin tottakai korvataan.
Kotiin jääneillä pennuilla tuo ripaska tanssi jatkukin hieman pidempään, mutta onneksi tyyntyi aikanaan.
Nyt näin kevään koittaessa ja maan sulaessa sitä taas miettii, jotta mikä tai milloin taas alkaa seuraava show vai joko voisi vihdoin hetkeksi hengähtää?
Toivossa on aina hyvä elää ja toivonmukaan tänä vuonna päästäisiin jo käsiksi normaalin elämään.
Joten mitä opimme? kysy ensin ennenkuin huudat. Toki, kuka voi koskaan tietää varmaksi puhuuko totta se keneltä kysyt, varsinkin aran paikan tullen, mutta itse olen sitä mieltä että salailu ei ole kauas kantoista. Helpompi on myöntää virheet ja koittaa sitä kautta korjata ne ja ottaa opiksi. Eikös niin?
